Tavoitteena juosta 10 km, puolimaraton tai maraton syksyllä 2010?
Virpiniemen liikuntaopisto järjestää yhteistyössä Arinan kanssa juoksukoulun jonka tavoitteena on 10 km, puolimaratonin tai maratonin juokseminen syksyllä 2010.
Tervetuloa jokamiehen juoksukouluun
Asiakasomistajan juoksukoulussa pääasiana on itsensä voittaminen ja hieno kokemus. Kouluun voivat osallistua kaikentasoiset juoksijat: täysin aloittelijat tai pidemmälle ehtineet. Näytön paikkoja ovat Levin Ruskamaraton tai Oulun liikkeelle tapahtuma 11.9.
Aseta tavoite oikein
Tavoite kannattaa asettaa haasteelliseksi, mutta ei liian kovaksi. Kun tavoite on asetettu oikein, juoksuharjoittelu on innostavaa ja palkitsevaa. Mikäli et ole juossut lainkaan tai hyvin vähän, sopiva tavoite syksyllä on 7-10 km. Mikäli jaksat tällä hetkellä juosta omaa vauhtia 5-10 km, sopiva tavoite on puolimaraton. Koko maratonille tähtäävillä suosituksena on juostu puolimaraton tai muuten kova peruskunto.
Harjoittelua ryhmissä
Juoksukoulussa muodostetaan lähtötason ja tavoitteen mukaisia ryhmiä. Näin varmistetaan motivaation ja ryhmän tuen säilyminen. Ryhmä voi varsinaisten tapaamisten lisäksi sopia esim. viikoittaisen yhteislenkkiajan.
|
 |
 |
|
Kouluttajat
Juoksukoulun vetäjinä toimivat maaottelujuoksija, liikunnanohjaaja Elina Lindgren ja kestävyysvalmentaja, Suomen Urheiluliiton aluevalmennuspäällikkö Juha Tarsa. Lisäksi Virpiniemen liikuntaopiston oma henkilökunta toimii mm. kouluttajina ja testaajina.
|
 |
 |
|
Muut edut
Juoksukoululaiset saavat Arinalta huipputarjouksia mm. juoksuun liittyvistä varusteista ja tarvikkeista. Lisäksi juoksukoululaisille järjestetään oma pakettimatka (matkat, majoitus 2vrk, osanottomaksu, ohjelma) Oulusta Levin Ruskamaratonille. Mikäli halukkuutta löytyy, jo kesäkuussa on mahdollista lähteä Leville ”korkeanpaikan leirille” tutustumaan kesäiseen Lappiin ja tuleviin juoksumaisemiin. Matkoista ja muista tarjouksista lisää juoksukoulun alussa. Matkojen hinnat eivät sisälly juoksukoulumaksuun.
Hinta
Juoksukoulun hinta on S-Etukortilla 195€ (normaalihinta 255€). Virike- ja Smartum liikuntasetelit käyvät maksuvälineinä. Kilpailutapahtumiin osallistumisesta aiheutuvat kulut eivät sisälly juoksukoulun hintaan eikä juoksukoulu kerrytä bonusta. Ilmoittautumisen jälkeen lähetetään lasku.
Ilmoittaudu heti!
Ilmoittautumiset: p. 08- 5614200 tai ilmoittautumislomakkeen kautta.
Viimeinen ilmoittautumispäivä on 7.3. Ilmottautua voi vielä kuitenkin 7.4. saakka. 17.3. jälkeen ilmoittautuneet voivat tehdä kuntotestin seuraavan tapaamisen 14.4. yhteydessä. |
 |
 |
|
Ohjelma
Osanottajat jaetaan tasoryhmiin, jotka kokoontuvat kerran kuussa ohjelmassa ilmoitetulla viikolla ma-to klo 18.00. Ryhmien määrä riippuu osanottajamäärästä. Tarkka ohjelma julkaistaan näillä sivuilla ja ilmoitetaan sähköpostilla osanottajille.
Varaamme oikeuden ohjelmanmuutoksiin.
|
Teema 1 |
Lähtökunnon testaus |
|
Aika |
Keskiviikko 17.3. klo 18.00-20.30 |
|
Paikka |
Ouluhalli |
|
Sisältö |
Juoksukoulun avaus ja harjoittelun yleiset periaatteet. Testijuoksu tai kävely Ouluhallin radalla. Testitulosten pohjalta osallistujat jaetaan ryhmiin ja laaditaan harjoitusohjelmat. Saadaan ohjeet liikuntakaverit.fi –palvelun käyttöönotosta ja ohjelmien lataamisesta. |
|
Teema 2 |
Kestävyysharjoittelu |
|
Aika |
14.4. klo 18.00-20.00 |
|
Paikka |
Kylpylahotelli Eden |
|
Sisältö |
Käydään tarkemmin läpi kestävyysharjoittelun perusteet. Malliharjoituksena on peruskestävyysharjoitus. Tarkistetaan liikuntakaverit.fi –palvelun käyttö, ryhmät ja harjoitusohjelmat. |
|
Teema 3 |
Juoksutekniikan perusteet, juoksijan ravinto |
|
Aika |
12.5. klo 18.00-20.00 |
|
Paikka |
Kylpylähotelli Eden |
|
Sisältö |
Toukokuussa on teemana juoksutekniikka ja juoksijan ravinto. Käydään läpi hyvän juoksutekniikan perusteet ja harjoitellaan juoksutekniikkaa käytännössä.
Käydään läpi harjoitusohjelman tilanne. |
|
Teema 4 |
Juoksijan lihaskuntoharjoittelu |
|
Aika |
16.6. klo 18.00-20.00 |
|
Paikka |
Kylpylähotelli Eden |
|
Sisältö |
Juoksija tarvitsee myös lihaskuntoharjoittelua. Kuullaan vinkkejä lihaskuntoharjoitteluun ja tehdään juoksijan kuntopiiri. Tarkistetaan harjoitusohjelman tilanne loma-ajaksi. |
|
Teema 5 |
Lihashuolto |
|
Aika |
4.8. klo 18.00-20.00 |
|
Paikka |
Kylpylähotelli Eden |
|
Sisältö |
Lihashuolto takaa onnistuneen ja turvallisen harjoittelun. Tehdään venyttely- ja liikkuvuusharjoitteita ja tarkistetaan harjoitusohjelman loppujakso. |
|
Teema 6 |
Valmistautuminen pitkäkestoiseen suoritukseen |
|
Aika |
1.9. klo 18.00-20.00 |
|
Paikka |
Kylpylähotelli Eden |
|
Sisältö |
Kuunnellaan miten pitkäkestoiseen kilpailuun valmistaudutaan ja miten kilpailun aikana toimitaan. Tehdään omaan kilpailusuoritukseen valmistava harjoitus. |
|
Teema 7 |
Huipennus |
|
Aika |
11.9.2010 |
|
Paikka |
Levin Ruskamaraton tai Oulu liikkeelle tapahtuma. |
|
Sisältö |
Nyt on kaikki valmista huippukokemukseen. Antaa mennä! |
|
 |
 |
|